Ulkomaille.. Rauhaa turvaamaan..

Kansainvälisyys on ollut aika iso juttu minulle jo pitkän. Vaihto-oppilaita, vaihto-oppilaisuutta, matkustamista, kieliopintoja, ulkomaalaisia tuttuja etc.

Ja rauha.. Niin.. Sitä tarvitaan tässä maailmassa.. Tuntuu että kaikki karkaa käsistä. Mikään ei tahdo enää olla inhimillistä. Kaikki arvioidaan rahan ja tehokkuuden perusteella. Yksilöllä ei ole merkitystä. Rauha maahan - ja ihmisille hyvä tahto!

Onko rauhanturvaamisesta aseellisin voimin mitään iloa? Kukin spekuloikoon tahollaan mutta itse näkisin asian niin että jotkut ei vain ymmärrä lopettaa tappelua ennen kuin joku menee väliin.

Varusmiespalvelus

Suoritin asevelvollisuuteni 2002-2003 Säkylässä, Porin Prikaatissa. Varusmiesaikana sain koulutuksen Suomen Kansainvälisiin Valmiusjoukkoihin (Finnish Rapid Deployment Force). Palvelusajan päätteeksi allekirjoitettiin toimintavalmiussitoumus. Tämä paperi on vuoden kerrallaan voimassa ja tarkoittaa että sitoudun tulemaan tarvittaessa parin päivän varoitusajalla koulutukseen operaatioon lähtöä varten. Tämä ei vielä tarkoita lähtöä, vaan koulutuksessa kartoitetaan elämäntilanne, terveys ja kunto ja vasta tämän jälkeen ruvetaan puhumaan lähtemisestä.

Asennekasvatus

Kotiuduttuani vänrikkinä rupesin heti odottelemaan kutsua - elettiin syksyä 2003. Olin valmis lähtemään saman tien. Koin, että elämäntilanne sallisi lähdön suht mukavasti. Ajattelin myös että mitä myöhemmin lähtee, sitä vaikeampaa. No, opiskelut ovat vaiheessa joka tapauksessa joten ei niistä sen enempää.. Kyllä sitä vielä kerkeää opiskelemaan - jos siltä sattuu tuntumaan. Vaan kutsua ei kuulunut ja vuosi 2003 - 2004 vierähti opiskellessa.

Valinta & päätös

Kesäkuussa 2004 sain puhelun Puolustusvoimien Kansainvälisestä Keskuksesta. Alustavaa tiedustelua että vieläkö olisin kiinnostunut lähtemään, marraskuussa Kosovoon. Luonnollisesti! Vielä ei mikään ollut varmaa mutta kunhan siellä päässä saisivat päätettyä miesmäärät niin varmistaisivat vielä.

Kului noin kuukauden päivät ja vahvistussoitto tuli: Posti tuo lähiviikkoina kirjeen jossa on palvelukseenastumismääräykset ja kaikki tarvittava info. Ja näin kävi.

Pallo oli edelleen minulla. Ruksimalla paperit sopivasti olisin voinut ilmoittaa että ei, nyt ei pysty lähtemään mutta koetetaan myöhemmin uudestaan. Mutta päätös piti. Täytin paperit asiallisesti, hankin tarvittavat todistukset ja paperit ja mars, koulutukseen Niinisaloon.

Ajatuksia etukäteen

Tätä kirjoittaessani on ensimmäisestä, viikon kestäneestä koulutusjaksosta kulunut melkein kaksi viikkoa. Huomenna alkaa toinen, kaksi viikkoa kestävä koulutusjakso. Lähtöön on aikaa tasan kaksi kuukautta.

Miksi olen lähdössä? Olen kuullut kysymyksen jonkun kerran - ja myös itse sitä mietiskellyt.. En ole lähdössä rauhaa tekemään. Mutta omalla toiminnallani pystyn tukemaan niitä, jotka sitä yrittävät tehdä. Tauko opiskeluun ja arkeen. Rahaa jemmaa tulevaisuuden varalle. Uusien maisemien näkeminen. Elämänkokemusta.

Odotan lähtöä. Odotan pääsyä töihin. Odotan kansainvälistä ilmapiiriä. Odotan että pääsen näkemään minkälainen paikka Kosovo on. Odotan irtautumista arjesta. Odotan kasvua. Odotan näkeväni, että elo Suomessa ei olekaan niin huono juttu.

Vähemmän odotan eroa ihmisistä Suomessa, mökistä, luonnosta, polkupyörästä, laajakaistasta, omasta kämpästä ja muutamista muista jutuista. Vähemmän odotan sotilaselämän huonoja puolia.

Edessä voi olla mitä vain. Reissu saattaa tuoda mukanaan juttuja, joita en olisi ikinä pystynyt kuvittelemaankaan. Saatan kasvaa. Saatan muuttua. Kaikki on mahdollista. Kaikki.

Alkuun lähden puoleksi vuodeksi mutta voi olla että jään vuodeksi, jos työ vaikuttaa mielenkiintoiselta eikä hoppua kotiin tule.

Ei voi tietää. Ei todellakaan voi tietää. Ainoa varma asia on 8.11 - eikä sekään ole varma.